Ei tässä erikoista, rauhallisempi vaihe taas. Ihana tunne, kuinka vaatteissa on tilaa.
Työkaverini naureskeli eilen että vaiha ihmeessä nyt isommat housut, noissa oot sen näkönen että kakka olis housuissa!
Koko oli L ja kieltämättä tuntui ihan reippaan kokoiselta päällä, mutta mukavan tilavilta.
Kieltämättä liian isotkin vaatteet voi tuntua kiusallisilta päällä.
Kyllä M meni päälle myös juuri niin että ei kiristä kuitenkaan. Tykkäsin toki että L:ssä oli tilaa kivasti :D.
Uskomaton fiilis! Sen lisäksi 2012 kesällä ostamani Ice Peakin sininen takki vai oliko keväällä, on niin tilava että vois sanoa olevan melkein mulle iso. Muistelisin olleeni näissä painoissa kuitenkin silloin kun se ostin, niin kyllä siinä tilaa alkaa olemaan yllin kyllin vaikka välitakillekin jos sellaista tarvii.
Harmi ettei ne tuulihousut ole säilyneet, ne meinaa repsahti rikki erään kerran haaruksista...mutta ne olikin ikävän hiostavat. Poistoon menivät.
Kova on mietintä että pääsinkö 2012 keväällä lähellekään näitä mittoja, en oo aivan varma. Silloin tiputin jotain -10 kg aika hitaasti.
Ne tuli kuitenkin korkojen kera takaisin syksyllä...
Mulla on vielä eräs vaate odottanut vuosikaupalla että se sopisi päälleni jonain päivänä. Se on myöskin Ice Peak-merkkiä, pitkähkö musta untuvatakki josta ostin koon 42 joskus 5-6 v. sitten, mutta se oli jo silloin mulle nafti. Valitettavasti ei ollut kokoa 44 vaan seuraava oli 46 ja se oli hiukkasin liian iso. Hobby hallin kaupassa oltiin.
Nyt tekisi mieleni jo kokeillakin, miten paljon pitäisi vielä kutistua siihen. Haaveena on nääs pukea se ens talven pakkasille taas päälle! :)
Se on hyväkuntoinen takki kyllä ja lämmin, mukavan pitkä että jalkojakin lämmittää mutta vain polviin asti. En oo katsonut tarvitsevani siitä vielä pidempää untsikkaa.
Todennäköisesti saan sen taasen talvella pukea päälleni! :)
Nyt tuntuu että koon 44 farkut jotka vasta heinäkuussa ostin Zizzistä alkaa olla jo suuret.
Toisetkin farkut on samasta kaupasta ja nekin oli aika kireän puoleiset kun ostin ne.
Tavoitteena on myös sovittaa monta muutakin vaatetta ja jopa heittää menemään liian isoja nuttuja ja etenkin sellaisia joita ei enää kehtaa missään pitää.
T-paidoissa niitä riittääkin...
Mieletöntä kuitenkin, miten paljon oon kutistunut vain 4 viikossa ja useita se tahti hivittää selvästi.
Vielä pitää 10-12 viikkoa tällä jatkella ja katsoa, mitä sitten.
Kuten valmentaja sanoi, tätä kannattaa vetää niin kauan kunnes todella tulee se stoppi että nyt riittää.
Ja vaikutukset on vain positiiviset. Naamavärkkiin sillä ei ole niin paljon ole vaikutusta ollut että voisin sanoa ainakaan kaunistuneeni. Mutta eräs potilas, joku 80 v. mummo luuli mua vasta eilen 20-23 vuotiaaksi vähintään. Järkyttyi lähes kun kerroin olevani pikkusen vanhempi nyt kuitenkin.
Ja se sama kysymys, onko sinulla lapsia? :-/ Päh...no joo, niitä on lähes kaikilla mutta sattumoisin lähipiireissäni kaikilla tämän ikäisillä kuin itsekin olen, ei ole lapsia eikä ilmeisestikään ole suunnitteillakaan.
Mulla ei erityisemmin ole biologinen kellokaan tikittänyt sen puoleen että...
Toki tajuan sen arvon mikä lasten saamisella on. Pitää myös muistaa sekin että kaikki ei edes saa omia lapsia vaikka olisivat mitä erinomaisempia vanhempien malleja.
Vanhemmat ikäpolvet eivät aina kysyessään kuitenkaan tajua että joku voi pahastuakin kysymyksestä.
Vieläkin ihmettelen, miten voi olla näin kevyt ja pieni olo vain noin lyhyessä ajassa. Olen onnellinen ja tyytyväinen ja odotan tuloksia innolla lisää!
Tuntuu että ei monikaan uskonut mun onnistuvan... :D
Silti oon aika nöyränä sillä lailla etten pullistele nyt vielä kovin, koska edessä on vielä -20 kg:n matka eikä se lasten leikkiä ole.
Juteltiin valmentajan kanssa mikä se realistinen painotavoite olisi ja pysyttiin siinä 65 kg:ssa edelleen.
Vaikka ihannepainokseni tarjottu on usein 62 kg.
Sen sitten aikanaan näkee...
Tässä joo jotkut saattanevat arvata ja laskea lähtöpainoni eikä se mitään haittaa. Voisin sanoa että siinä painossa ei ollut todellakaan kiva olla enkä olisi voinut ajatella päästää painoani enää nousemaan.
Ei jaksanut kovin pitkiä lenkkejä koiran kanssa vetää, usein tuli kipuja joko polviin tai selkään.
Mä en halua kuitenkaan tyytyä tällä kertaa jäämään matkan varrelle tällä matkalla vaan mennä perille asti. Mun pudotustavoite kuulostaa huimalta ehkä monille, mutta se tavoite onkin todella se terveellinen hyvän olon paino.
Mulla on kaikki dieetit valitettavasti jääneet välimatkaan ja paino on noussut taas ylös huippuunsa.
Melkein se ruokavalio on enemmänkin väline tavoitteen saamiselle kuin ratkaisu.
Mulla on ollut kaiken aikaa jokin ongelma, eli se että elän syödäkseni ja herkutellakseni.
Nyt tässä onkin joutunut pohtimaan arvojaan uudelleen, miksi syön ja milloin syön.
Onko se todellakin ratkaisu kaikkeen? Onko se sen arvoista loppupeleissä, jos lihotan itseni ruualla?
Mistä muusta voin iloa saada tai lohtua?
Totean tässä, että niukkaenerginen ruokavalio on kuitenkin opettavainen ja pistää todella ainakin mut miettimään asioita. Nyt kun ei voi syödä paljon tai ei ole ainakaan hyväksi mitkään repsut.
Mietin joskus lisää näitä tänne...
Sain muuten kiskottua alas viimeisenkin appelsiini-suklaapirtelön mut yöks, en enää hanki niitä! Vaikka tää olikin kylmänä parempaa, niin silti en siihen ihastunut pahemmin.
Muutenkin tuntuu että suklaat alkaa tulemaan jo korvista ulos, enkä kuitenkaan syö niitä kuin yhden päivässä!
Toinen on minttu-suklaapirtelö, joka on sentään paremman makuista tai sanotaanko että mun herkkua.
Mutta ehkä vois olla ottamatta joka päivä suklaata vaan :D.
Työkaverini naureskeli eilen että vaiha ihmeessä nyt isommat housut, noissa oot sen näkönen että kakka olis housuissa!
Koko oli L ja kieltämättä tuntui ihan reippaan kokoiselta päällä, mutta mukavan tilavilta.
Kieltämättä liian isotkin vaatteet voi tuntua kiusallisilta päällä.
Kyllä M meni päälle myös juuri niin että ei kiristä kuitenkaan. Tykkäsin toki että L:ssä oli tilaa kivasti :D.
Uskomaton fiilis! Sen lisäksi 2012 kesällä ostamani Ice Peakin sininen takki vai oliko keväällä, on niin tilava että vois sanoa olevan melkein mulle iso. Muistelisin olleeni näissä painoissa kuitenkin silloin kun se ostin, niin kyllä siinä tilaa alkaa olemaan yllin kyllin vaikka välitakillekin jos sellaista tarvii.
Harmi ettei ne tuulihousut ole säilyneet, ne meinaa repsahti rikki erään kerran haaruksista...mutta ne olikin ikävän hiostavat. Poistoon menivät.
Kova on mietintä että pääsinkö 2012 keväällä lähellekään näitä mittoja, en oo aivan varma. Silloin tiputin jotain -10 kg aika hitaasti.
Ne tuli kuitenkin korkojen kera takaisin syksyllä...
Mulla on vielä eräs vaate odottanut vuosikaupalla että se sopisi päälleni jonain päivänä. Se on myöskin Ice Peak-merkkiä, pitkähkö musta untuvatakki josta ostin koon 42 joskus 5-6 v. sitten, mutta se oli jo silloin mulle nafti. Valitettavasti ei ollut kokoa 44 vaan seuraava oli 46 ja se oli hiukkasin liian iso. Hobby hallin kaupassa oltiin.
Nyt tekisi mieleni jo kokeillakin, miten paljon pitäisi vielä kutistua siihen. Haaveena on nääs pukea se ens talven pakkasille taas päälle! :)
Se on hyväkuntoinen takki kyllä ja lämmin, mukavan pitkä että jalkojakin lämmittää mutta vain polviin asti. En oo katsonut tarvitsevani siitä vielä pidempää untsikkaa.
Todennäköisesti saan sen taasen talvella pukea päälleni! :)
Nyt tuntuu että koon 44 farkut jotka vasta heinäkuussa ostin Zizzistä alkaa olla jo suuret.
Toisetkin farkut on samasta kaupasta ja nekin oli aika kireän puoleiset kun ostin ne.
Tavoitteena on myös sovittaa monta muutakin vaatetta ja jopa heittää menemään liian isoja nuttuja ja etenkin sellaisia joita ei enää kehtaa missään pitää.
T-paidoissa niitä riittääkin...
Mieletöntä kuitenkin, miten paljon oon kutistunut vain 4 viikossa ja useita se tahti hivittää selvästi.
Vielä pitää 10-12 viikkoa tällä jatkella ja katsoa, mitä sitten.
Kuten valmentaja sanoi, tätä kannattaa vetää niin kauan kunnes todella tulee se stoppi että nyt riittää.
Ja vaikutukset on vain positiiviset. Naamavärkkiin sillä ei ole niin paljon ole vaikutusta ollut että voisin sanoa ainakaan kaunistuneeni. Mutta eräs potilas, joku 80 v. mummo luuli mua vasta eilen 20-23 vuotiaaksi vähintään. Järkyttyi lähes kun kerroin olevani pikkusen vanhempi nyt kuitenkin.
Ja se sama kysymys, onko sinulla lapsia? :-/ Päh...no joo, niitä on lähes kaikilla mutta sattumoisin lähipiireissäni kaikilla tämän ikäisillä kuin itsekin olen, ei ole lapsia eikä ilmeisestikään ole suunnitteillakaan.
Mulla ei erityisemmin ole biologinen kellokaan tikittänyt sen puoleen että...
Toki tajuan sen arvon mikä lasten saamisella on. Pitää myös muistaa sekin että kaikki ei edes saa omia lapsia vaikka olisivat mitä erinomaisempia vanhempien malleja.
Vanhemmat ikäpolvet eivät aina kysyessään kuitenkaan tajua että joku voi pahastuakin kysymyksestä.
Vieläkin ihmettelen, miten voi olla näin kevyt ja pieni olo vain noin lyhyessä ajassa. Olen onnellinen ja tyytyväinen ja odotan tuloksia innolla lisää!
Tuntuu että ei monikaan uskonut mun onnistuvan... :D
Silti oon aika nöyränä sillä lailla etten pullistele nyt vielä kovin, koska edessä on vielä -20 kg:n matka eikä se lasten leikkiä ole.
Juteltiin valmentajan kanssa mikä se realistinen painotavoite olisi ja pysyttiin siinä 65 kg:ssa edelleen.
Vaikka ihannepainokseni tarjottu on usein 62 kg.
Sen sitten aikanaan näkee...
Tässä joo jotkut saattanevat arvata ja laskea lähtöpainoni eikä se mitään haittaa. Voisin sanoa että siinä painossa ei ollut todellakaan kiva olla enkä olisi voinut ajatella päästää painoani enää nousemaan.
Ei jaksanut kovin pitkiä lenkkejä koiran kanssa vetää, usein tuli kipuja joko polviin tai selkään.
Mä en halua kuitenkaan tyytyä tällä kertaa jäämään matkan varrelle tällä matkalla vaan mennä perille asti. Mun pudotustavoite kuulostaa huimalta ehkä monille, mutta se tavoite onkin todella se terveellinen hyvän olon paino.
Mulla on kaikki dieetit valitettavasti jääneet välimatkaan ja paino on noussut taas ylös huippuunsa.
Melkein se ruokavalio on enemmänkin väline tavoitteen saamiselle kuin ratkaisu.
Mulla on ollut kaiken aikaa jokin ongelma, eli se että elän syödäkseni ja herkutellakseni.
Nyt tässä onkin joutunut pohtimaan arvojaan uudelleen, miksi syön ja milloin syön.
Onko se todellakin ratkaisu kaikkeen? Onko se sen arvoista loppupeleissä, jos lihotan itseni ruualla?
Mistä muusta voin iloa saada tai lohtua?
Totean tässä, että niukkaenerginen ruokavalio on kuitenkin opettavainen ja pistää todella ainakin mut miettimään asioita. Nyt kun ei voi syödä paljon tai ei ole ainakaan hyväksi mitkään repsut.
Mietin joskus lisää näitä tänne...
Sain muuten kiskottua alas viimeisenkin appelsiini-suklaapirtelön mut yöks, en enää hanki niitä! Vaikka tää olikin kylmänä parempaa, niin silti en siihen ihastunut pahemmin.
Muutenkin tuntuu että suklaat alkaa tulemaan jo korvista ulos, enkä kuitenkaan syö niitä kuin yhden päivässä!
Toinen on minttu-suklaapirtelö, joka on sentään paremman makuista tai sanotaanko että mun herkkua.
Mutta ehkä vois olla ottamatta joka päivä suklaata vaan :D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti