Kävelen wc:hen herättyäni yövuorojen jälkeisiltä unilta ja vilkaisen mennessäni peiliin sivusilmällä. Jäänkin hetkeksi katsomaan mikä outo näky pisti silmääni.
Ihan oikein mä näin. Ihan kuin olisin laihdutukseni unohtanut tai jotain, mutta näky oli nauliinnuttava: en tunnistanut itseäni peilistä enää!
Ei tuo ole se sama pullukka Johanna kuin vasta 2 kk sitten.
Jotenkin iski kaihoisa olo hetkeksi.
Paljon on muuttunut.
Enkö olekaan iso enää? Vaaka näyttää n. -18 kg lukemia. Mitä??? Juu-u, jollei liki -20 kg vilauttele.
Toki mä menen huomenna taas valmentajan tylylle vaa'alle joka palauttaa todellisuuteen. Edelleen varmasti +2 kg enemmän kuin oma vaakani.
Sama vaaka mittaa myös kehon koostumukseni. Mutta silti tulos olisi kuitenkin päätä huimaava.
Mutta sitä outoa tunnetta miten äkkiä tämä tulos on tullut. En tosiaankaan enää ole iso pullukka.
Pelottamaan kohta alkaa tämä tahti.
Mitä jos tästä 2 kk eteenpäin menen, miltä näytän silloin?
Miten suhtautua ja sopeutua siihen näin kovassa tahdissa? Pitää oikein valmentajan kanssa asiasta jutella nyt.
Myönnän että okei, olen jo sopeutunut niukkaenergisyyteen kyllä mutta kaipaan sitä oikeatakin sapuskaa.
Pikku hiljaa opeteltava siis syömäänkin enemmän. Alan jo siihen valmentautumaan suurella jännityksellä.
Toki voin palata tiukemmalle tarpeen vaatiessa.
Tällaisia ajatuksia aamuvarhaisella nyt keskellä yötä.
 |
| Kuva ei niin hyvin näytä mikä efekti mulle tuli luonnossa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti