Kirjoittelenpa nopeasti tässä tästäkin aiheesta.
Siis liityin kuntoklubille tässä vastikään ja oon erittäin innostunut siitä.
Olen käynyt Sh'bamissa ja kokeilemassa erilaista ns. älykuntosalia. Eli jatkossa myös saliohjelmat kuuluu ohjelmaani.
Nyt on suunnitelmissa kokeilla myös CX worxia, vihdoin sitä Body balanceakin ja palata pilateksenkin pariin. Mietin että jos vain kerkeän, voisin ennen joogaa tai pilatesta ainakin kuntosaliharkat tehdä.
Tiistaina olisi niin pilatesta kuin joogaakin.
Maanantait ovat sidottuja aikataulunsa puolesta vähän muuhun. Mutta joka toinen maanantai voisin espanjan kurssin jälkeen mennä hyvin CX worxiin jos siitä pidän. Body balanceen en kerkeä millään.
Nyt sunnuntaina voisin kokeilla jo sitä CX worxia (en viitsi kirjoittaa capseilla, on kuin huutaisin), tosin olis sitä Sh'bamia ja Body pumpiakin...
Onneks näihin ei tarvii erikseen ilmoittautua, se hyvä on.
No näin liikunnasta yleisesti. Mä olin lihavampi ja väsyneempi, joten en jaksanut kauheasti liikkuakaan. Tosin sittenkin jos lähdin jonnekin energiaa virtasi jostakin. Tosin jos on tosi väsynyt, ei kannatakaan rehkiä älyttömästi.
Viime tiistaina olisin voinut mennä pilatekseen tai body balanceen sekä joogaan mutta jotenkin aattelin että halusin tanssia ja hypähdellä. Tuloksena oli piiiikkusen väsyneempi olo. Silloin olis kannattanut oikeasti noita kevyempiä lajeja harkita.
Mutta jatkossa voisin pitää tiistai-illan sitten rentoutustyylisenä kevyempänä.
Mietin ja analysoin joskus keskusteluin ihmisiä. Oon törmännyt tällaiseenkin elämäntyyliin että välillä laihdutetaan kovasti ja sit kun tulee joku loma, annetaan taas kilojen tulla reippaastikin.
Ja sit taas kilot ahdistaa, alkaa taas uusi laihdutusrumba.
Itse koen että tuossa ei kyllä ole mitään järkeä jatkoa ajatellen, jos päästää vaan painon nousemaan.
Laidasta laitaan vain?
Ei sillä että mulla olisi varaa sanoa tätä kenestäkään, mutta ajattelen vain siltä kannalta kun oon herännyt itse ajattelemaan että ei elämän ainoa ilo ole herkut ja ruoka.
Olen aika sulkeutunut tyyppi jollain tavalla ja sen takia oli helpompi kääriytyä itseensä, möllistellä ja syödä, herkutella joka päivä.
Valitettavasti se mulla kostautuu lihomisena herkästi.
Mun pointtini tässä asiassa on se että olenko onnellisempi jos syön kaikkia herkkuja mässäillen. Onko se todellinen onneni? Voiko se tehdä onnelliseksi? Mä luulen että se onni on hetkellinen ja haihtuva.
Mutta tässä ajattelen voisinko itse elää sillä lailla että lihotan itseni välillä ja sitten taas laihdutan.
Vaikka menneinä liki 20 vuotena näin onkin mennyt pitkälle, en haluaisi jatkaa sellaista kierrettä enää kun pääsen normaalipainooni kerran.
Vaatii paljon töitä pääkopassa, en voi enää tuudittautua vanhoihin tapoihini kun niistä pääsen.
Voin toki joskus syödä jotain herkkua, mutta mieluusti en syö kuin juhlahetkinä.
Mulle on sen syömisen tilalle löytynyt liikunta iloksi.
En näe enää paljon mieltä siinä itseisarvossa, että joku ruoka olisi niin ihmeellinen asia että siitä pitäisi puhua kovasti erikseen. Ruokaa syödään elääkseen kuitenkin.
Mä jotenkin toivon että musta tulis tiukka sen suhteen jatkossa että mä en näkisi ruokaa enää itseisarvona, että söisin sitä syömisen vuoksi.
Tämä on vain mun havaintoni tällä matkallani kohti normaalipainoani että on tehtävä selkeä pesäero suhteessa ruokaan. Sitä en voi enää ahmia (paitsi tietty salaattia ja jonkin verran marjoja olisikin jatkossakin lupa syödä melko vapaasti) nyt enkä tulevaisuudessakaan.
Mun on ajateltava loppuelämäni ajan tarkasti, jos meinaan ostaa suklaata, muuta herkkua jne. miten oli ennen mun suhde näihin ja miten tulevaisuudessa mun on näihin suhtauduttava etten enää kallistu entiseen.
Mun yks tavoite on etsiä mielihyväni muualta kuin karkista, leivoksista ja piirakoista. Ja opittava hallitsemaan mun syömähaluni. Tässä onkin paljon työkenttää.
Tämä on mun elämäni, en voi elää sitä toisten esimerkeillä loputtomiin.
Ruuan suhteen mun on saatava selväksi asia että mä en tartte enempää kuin se joku 1800 kcal per päivä sitten joskus tulevaisuudessa.
Sekin asia selvinnee ajallaan, onko se päivittäinen tarve peräti 2000 kcal vai 1800.
Toivottavasti ei ketään nyt loukkaa mielipiteeni ruuasta, mutta tervehtyäkseni ahmimishäiriöstä, mun on otettava kokonaan uusi asenne ruokaa kohtaan käyttöön. Mulle se on oltava enemmänkin et herkkua, so what? Ennen kun näki vaikkapa töihin mennessä taukohuoneen pöydällä herkkuja, herätti se pelkästään ahmimisvimman. Nykyään se herättää enemmänkin jännitysmomentin etten edes harkitsisi syömistä.
En väitä, etteikö tekisi mieli kakkuja ym. herkkuja kun syödään vieressäni. Mä joudun useimmiten käymään eräänlaisen keskustelun itseni kanssa että onko nyt järkevää syödä tuota vai ei.
On käynyt niinkin että kun tartun santsatakseni maistiaista johonkin kakkulapioon tai neekerinpusuun, herään miettimään jälleen. Kerran kun otin jo toista kappaletta, mun oli pakko laittaa se takaisin ja melkein toruin itseäni ahneudesta.
Kuinka saatan pettää itseäni?
Näin tämä mulla etenee. Joskus sallin repsuja mutta enää harvemmin, tai niitä hetkiä on tullut vähemmän vain. Mun rajani on tasan se yksi maistiainen, jos jotain sitten päädyn ottamaan. Muun suhteen mulla on tiukka seula, mietin pitkään, onko tämä nyt järkevää. Kannattaako?
Mulle eräs nainen suositteli ns. herkkupäiviä eräänlaiseksi boostaukseksi. Mä en vaan osaa sellaista.
Ei ole tullut hetkiä, jolloin voisin edes harkita poikkeavani dieetistä. Ainoa tilanne melkein oli eräs juhla tässä taannoin. Mutta eihän näin pienellä mahalla mitään voi syödä, äkkiä se täyttyi.
En tee sillä lailla että jos kerran jotain sallin että se jatkuisi koko päivää. Se ei vaan kuulu näihin tasoihin. Juhla on siinä mielessä poikkeus, että valmentajankin mukaan juhlissa juhlitaan eikä sheikata omia pirtelöitä. Kohtuudella siis saa ottaa niitä antimia.
Mulla ilmeisesti jäi muutamaksi päiväksi paino niistä juhlista jumiiin. Hiilareita kertyi ja sen kyllä huomasi.
Tää dieetti on pelottavan tehokas ja siihen tottuu, että voisin elää vaikka miten pitkään tällä.
Mutta ei tätäkään voi jatkaa loputtomiin ja on sitten noustava jo tasoja ylemmäksi kun normaalipaino alkaa olla kohdalla. Tällä voisin laihtua varmasti loputtomiin, näyttää se siltä.
Nytkin tasolle 2 en ole pystynyt nousemaan yhdessä rysäyksessä, kyl se aika hidasta opettelua on ollut.
Mun on hyvä olla enivei. Sehän se tärkeintä on.
Jatkossa ehkä syön aamiaisella marjojakin sitten lisäksi jollen sitten aamukahvitauolla.
Mutta nyt mulla on aikaa opetella tasojen nousua.
Saa valmentajalle kertoa että oli vaikea nousta seuraavalle tasolle, kesti melkein viikon oppia...
Siis liityin kuntoklubille tässä vastikään ja oon erittäin innostunut siitä.
Olen käynyt Sh'bamissa ja kokeilemassa erilaista ns. älykuntosalia. Eli jatkossa myös saliohjelmat kuuluu ohjelmaani.
Nyt on suunnitelmissa kokeilla myös CX worxia, vihdoin sitä Body balanceakin ja palata pilateksenkin pariin. Mietin että jos vain kerkeän, voisin ennen joogaa tai pilatesta ainakin kuntosaliharkat tehdä.
Tiistaina olisi niin pilatesta kuin joogaakin.
Maanantait ovat sidottuja aikataulunsa puolesta vähän muuhun. Mutta joka toinen maanantai voisin espanjan kurssin jälkeen mennä hyvin CX worxiin jos siitä pidän. Body balanceen en kerkeä millään.
Nyt sunnuntaina voisin kokeilla jo sitä CX worxia (en viitsi kirjoittaa capseilla, on kuin huutaisin), tosin olis sitä Sh'bamia ja Body pumpiakin...
Onneks näihin ei tarvii erikseen ilmoittautua, se hyvä on.
No näin liikunnasta yleisesti. Mä olin lihavampi ja väsyneempi, joten en jaksanut kauheasti liikkuakaan. Tosin sittenkin jos lähdin jonnekin energiaa virtasi jostakin. Tosin jos on tosi väsynyt, ei kannatakaan rehkiä älyttömästi.
Viime tiistaina olisin voinut mennä pilatekseen tai body balanceen sekä joogaan mutta jotenkin aattelin että halusin tanssia ja hypähdellä. Tuloksena oli piiiikkusen väsyneempi olo. Silloin olis kannattanut oikeasti noita kevyempiä lajeja harkita.
Mutta jatkossa voisin pitää tiistai-illan sitten rentoutustyylisenä kevyempänä.
Mietin ja analysoin joskus keskusteluin ihmisiä. Oon törmännyt tällaiseenkin elämäntyyliin että välillä laihdutetaan kovasti ja sit kun tulee joku loma, annetaan taas kilojen tulla reippaastikin.
Ja sit taas kilot ahdistaa, alkaa taas uusi laihdutusrumba.
Itse koen että tuossa ei kyllä ole mitään järkeä jatkoa ajatellen, jos päästää vaan painon nousemaan.
Laidasta laitaan vain?
Ei sillä että mulla olisi varaa sanoa tätä kenestäkään, mutta ajattelen vain siltä kannalta kun oon herännyt itse ajattelemaan että ei elämän ainoa ilo ole herkut ja ruoka.
Olen aika sulkeutunut tyyppi jollain tavalla ja sen takia oli helpompi kääriytyä itseensä, möllistellä ja syödä, herkutella joka päivä.
Valitettavasti se mulla kostautuu lihomisena herkästi.
Mun pointtini tässä asiassa on se että olenko onnellisempi jos syön kaikkia herkkuja mässäillen. Onko se todellinen onneni? Voiko se tehdä onnelliseksi? Mä luulen että se onni on hetkellinen ja haihtuva.
Mutta tässä ajattelen voisinko itse elää sillä lailla että lihotan itseni välillä ja sitten taas laihdutan.
Vaikka menneinä liki 20 vuotena näin onkin mennyt pitkälle, en haluaisi jatkaa sellaista kierrettä enää kun pääsen normaalipainooni kerran.
Vaatii paljon töitä pääkopassa, en voi enää tuudittautua vanhoihin tapoihini kun niistä pääsen.
Voin toki joskus syödä jotain herkkua, mutta mieluusti en syö kuin juhlahetkinä.
Mulle on sen syömisen tilalle löytynyt liikunta iloksi.
En näe enää paljon mieltä siinä itseisarvossa, että joku ruoka olisi niin ihmeellinen asia että siitä pitäisi puhua kovasti erikseen. Ruokaa syödään elääkseen kuitenkin.
Mä jotenkin toivon että musta tulis tiukka sen suhteen jatkossa että mä en näkisi ruokaa enää itseisarvona, että söisin sitä syömisen vuoksi.
Tämä on vain mun havaintoni tällä matkallani kohti normaalipainoani että on tehtävä selkeä pesäero suhteessa ruokaan. Sitä en voi enää ahmia (paitsi tietty salaattia ja jonkin verran marjoja olisikin jatkossakin lupa syödä melko vapaasti) nyt enkä tulevaisuudessakaan.
Mun on ajateltava loppuelämäni ajan tarkasti, jos meinaan ostaa suklaata, muuta herkkua jne. miten oli ennen mun suhde näihin ja miten tulevaisuudessa mun on näihin suhtauduttava etten enää kallistu entiseen.
Mun yks tavoite on etsiä mielihyväni muualta kuin karkista, leivoksista ja piirakoista. Ja opittava hallitsemaan mun syömähaluni. Tässä onkin paljon työkenttää.
Tämä on mun elämäni, en voi elää sitä toisten esimerkeillä loputtomiin.
Ruuan suhteen mun on saatava selväksi asia että mä en tartte enempää kuin se joku 1800 kcal per päivä sitten joskus tulevaisuudessa.
Sekin asia selvinnee ajallaan, onko se päivittäinen tarve peräti 2000 kcal vai 1800.
Toivottavasti ei ketään nyt loukkaa mielipiteeni ruuasta, mutta tervehtyäkseni ahmimishäiriöstä, mun on otettava kokonaan uusi asenne ruokaa kohtaan käyttöön. Mulle se on oltava enemmänkin et herkkua, so what? Ennen kun näki vaikkapa töihin mennessä taukohuoneen pöydällä herkkuja, herätti se pelkästään ahmimisvimman. Nykyään se herättää enemmänkin jännitysmomentin etten edes harkitsisi syömistä.
En väitä, etteikö tekisi mieli kakkuja ym. herkkuja kun syödään vieressäni. Mä joudun useimmiten käymään eräänlaisen keskustelun itseni kanssa että onko nyt järkevää syödä tuota vai ei.
On käynyt niinkin että kun tartun santsatakseni maistiaista johonkin kakkulapioon tai neekerinpusuun, herään miettimään jälleen. Kerran kun otin jo toista kappaletta, mun oli pakko laittaa se takaisin ja melkein toruin itseäni ahneudesta.
Kuinka saatan pettää itseäni?
Näin tämä mulla etenee. Joskus sallin repsuja mutta enää harvemmin, tai niitä hetkiä on tullut vähemmän vain. Mun rajani on tasan se yksi maistiainen, jos jotain sitten päädyn ottamaan. Muun suhteen mulla on tiukka seula, mietin pitkään, onko tämä nyt järkevää. Kannattaako?
Mulle eräs nainen suositteli ns. herkkupäiviä eräänlaiseksi boostaukseksi. Mä en vaan osaa sellaista.
Ei ole tullut hetkiä, jolloin voisin edes harkita poikkeavani dieetistä. Ainoa tilanne melkein oli eräs juhla tässä taannoin. Mutta eihän näin pienellä mahalla mitään voi syödä, äkkiä se täyttyi.
En tee sillä lailla että jos kerran jotain sallin että se jatkuisi koko päivää. Se ei vaan kuulu näihin tasoihin. Juhla on siinä mielessä poikkeus, että valmentajankin mukaan juhlissa juhlitaan eikä sheikata omia pirtelöitä. Kohtuudella siis saa ottaa niitä antimia.
Mulla ilmeisesti jäi muutamaksi päiväksi paino niistä juhlista jumiiin. Hiilareita kertyi ja sen kyllä huomasi.
Tää dieetti on pelottavan tehokas ja siihen tottuu, että voisin elää vaikka miten pitkään tällä.
Mutta ei tätäkään voi jatkaa loputtomiin ja on sitten noustava jo tasoja ylemmäksi kun normaalipaino alkaa olla kohdalla. Tällä voisin laihtua varmasti loputtomiin, näyttää se siltä.
Nytkin tasolle 2 en ole pystynyt nousemaan yhdessä rysäyksessä, kyl se aika hidasta opettelua on ollut.
Mun on hyvä olla enivei. Sehän se tärkeintä on.
Jatkossa ehkä syön aamiaisella marjojakin sitten lisäksi jollen sitten aamukahvitauolla.
Mutta nyt mulla on aikaa opetella tasojen nousua.
Saa valmentajalle kertoa että oli vaikea nousta seuraavalle tasolle, kesti melkein viikon oppia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti