Elämää ei sen enempää

Samalla kun laihdutan tai painoa koetan pitää yllä epätoivoisesti ja niukistelen, herää ajatukset myös muistakin asioista jotka ovat ehkä jopa tätäkin tärkeämpiä asioita.
Tai käyvät käsi kädessä. Mun henk.koht kokemuksiani.
Nimittäin se ainainen huonommuuden tunne ja jahkailu, kun mulla ei oo sitä eikä mulla oo tätä.
Se että en oo naimisissa, ei oo perhettä ja lapsia, murehtinut elämääni oon vuosia ja syönyt tietenkin näihin murheisiin.
Tuntuu että elämä on arvotettu ja tämä on yksi normi, että pitäisi olla edes mies elämässä.
Millainen ihminen olen ilman näitä? Olenko keskeneräinen ihminen, jotenkin vajaa?
Olisi kiva joskus oikeasti tietää, missä varassa nämä jutut kulkee kelläkin.

Nämä ajat eivät ole helppoja kohta kenellekään. Taloustilanne odotetusti vain kehnonee, köyhyys tuntuu koskettavan yhä useampaa ihmistä tavalla tai toisella.
Tässä alkaa jopa hoitajanakin olemaan nöyränä, koska omakaan työpaikka ei varmasti tule olemaan aina turvattu.
Haaveilin jatko-opinnoista saikkariksi, mutta en vielä tiedä pääsinkö kouluunkaan.
Mulle menetys ei olisi sinänsä merkittävä jos en nyt saanut tilaisuutta, uusia on lukuisia edessä ja ehkä joku toinen kerta sitten tärppää jos ei nyt.
Aika hyvin se oli aikanaan sekin että pääsin lähihoitajakouluun yllättäen vaikka sh-kouluun hain ja kävin valintakokeissa tietääkseni :D. No pisteet ja suoritus riitti sitten jotenkin ainakin sinne sitten.
Hyvä niin.

Mutta tässä pohdiskelin kaverilleni että rupesinpa tässä miettimään miksi aina keskityn murehtimaan siitä mitä mulle ei ole, vaan miksi en keskity ihan muuhun? Miksi käytän energiani ja elämänvoimani ollakseni surullinen ja pohtiakseni negatiivisia puolia, ilman että varsinkaan tekisin niille jotain?
Mitä keksisin tilalle? Miten voisin nauttia elämästä ennemmin ja jakaa hyvää, iloita iloitsevien kanssa ja niin edelleen?

Sitten tuosta somesta muutama ajatus. Ihan jees juttu, mutta mä olen vierottautumassa periaatteessa sieltä siksi koska haluan oikeata kanssakäymistäkin ihmisten kanssa. Jaan kyllä välillä jotain mutta olen jättänyt aika paljon vähemmälle ihan yksityisyydenkaipuuni takia.
Havahduin kerran että ikäviäkin puolia somessa on, meinaa mun elämää todella jotkut seuraa ja pannaan heti jutut merkille väärälläkin tavalla.
Loppujen lopuksi rupesin ajattelemaan että paskat mä tässä jauhan omia juttujani eikä mun elämäni nyt ole kohokohtaa joka saakutin päivä. Välillä mennään syvissä vesissä eikä ole oikeasti mitään sosiaalisuuden hajuakaan.
Aina on oltava niin sosiaalinen, mutta jääkö siitä sitten vain rooli päälle? Olenko näyttelyeläin että haa, näin hyvin mulla taas menee? Katsokaa ja ihailkaa!
Mä oikeasti en ole niin sosiaalinen, mä möllötän ja mä välillä soittelenkin kavereiden kanssa.
Oikeasti en halua olla esillä 24/7, mulla on tuo vaihe jo mennyt aikaa sitten ohi.
Kun sattuu sillle tuulelle, niin saatan jotain kirjoitella mutta pyrkimys on siihen että en elä feissarin kautta joka päivä vaikka siellä kurkkisinkin 15-20 x/pv.
Mulle se on tärkein kuitenkin yhteydenpitokanavana ja yksityisviestittelen useammin kuin kirjoittelisin seinälleni kaiken itsestäni.
Ei mulla oikeastaan nyt ole mitään erikoista sanottavaa ja kerrottavaa loppujen lopuksi itsestäni saati elämästäni. Haluan entistä enemmän pitää asiani omana tietonani kuin että puolituttu kamu lukee niitä tai joku joka ei oikeasti pitele yhteyttä vuosien jälkeen muuten, seuraa passiivisesti elämääni.
Tarkoituksenani itsellä siellä on tosiaankin yhteydenpito kamuihin ja tietty hillitty linja, myönnän että Facebook-huuma on jo ohi mennyt noin muuten.
Mutta joo, pärjäisin ilmankin. Aika pitkälle.
Mulle saa edelleenkin viestitellä ja soitella, jos kiinnostaa oikeasti jutella ja tavata.
Jepulis jee. En mä jaksa muuta säädellä.

Ja sitten taas...

Välillä se on kohdattava kylmä totuus ja käytävä vaa'alla. 76,9 kg. Eli kesken on koko homma ja ottanut takapakkiakin. Jumiin jäänyt, syystä että olen syönyt välillä taas mitä mieli on tehnyt ja miten paljon lystää. Tunnustan.
Syömishäiriötä en halua kehittää itselleni mutta niin Varpu sanoi että mulla se olisi jo.
Jep jep. Ehkä sitten on. Mutta onko liikaa vaadittu jos laihduttaisin edes -6 kg jos en ihan klo -8 tai -10 kg saa pois. Houkuttaisi tätäkin ohuempi olemus.
Edelleen myönnän että en uskalla alkaa syömään kovinkaan paljoa enempää koska karkaa syöminen käsistä ja paino ottaa noususuunnan taas.

Mulla on oikeastaan ollut pahin ansa työpaikalle kiikutetut pullat ja kakut sekä karkit.
Nyt pitäis todella alkaa niiden kanssa työstämään tahtoani ja kehittämään kieltäytymisen taitoani.
Kyllä mä pystyn, kun tavoite on selkeä. Sama pätee ruokakaupassa ja kotonakin.
Ja kylissä. Nyt pitäisi ottaa taas se selkeä tavoite eteeni kiiluvaksi meheväksi pihviksi, porkkanaksi tai miksi vain.

Slankaa joutunen vielä hyödyntämään läpi kesänkin koska meikäläisen kilot eivät niin vain helpolla lähde sulamaan pois. En toki haluaisi kituuttaa enkä pidä kyllä kituuttamisena tätäkään.
Vaikka muut sen näkisivät. Mä saan siitä nautinnon että se tuottaa tulosta, kun terästän tahtoani ja silloin mulle on hällä väliä konstit.
Se vaan että Cambridgelle ei ole paluuta enää, se nimittäin mystisesti nosti maksa-arvoni.
En kylläkään tiedä mitä muut ene-dieetit tekevät, tuleeko samat efektit mutta ainakaan noissa Slankan pirtelöissä ja tuotteissa ei ole aspartaamia, jota yritän vältellä muutenkin.

Joten, enkö ottaisi itselleni ekaksi -5 kg tavoitteen ja katselisi jos pääsen jopa -6 kg. Ja sitten kun siihen pääsen, tsekkailen jos  pystyn vielä tipauttamaan -5 kg lisää.

Jaa niin, eipä se Cambridge- valmentaja sitten soittanutkaan kuten se sanoi tekevänsä. Ei ainakaan tässä kuussa. Eipä sillä että olisin sitä kaivannut, koska se niin tylysti lemppasi mut kun en pystynyt niitä pirtelöitä enkä patukoita käyttämään. On se hyvä että on olemassa vielä Slanka.
Nyt pitäisi oikeasti ottaa tehorutistus koska oon koko kuun taas lepsuillut ja ollut kuriton...

Jatkoja pohdiskellessa

En ole enää niin kovin aktiivisesti nyt blogia pitänyt tässä. Tuntuu että aikansa se laihdutuskin kestää ja mä vedän kohta överit tässä hommassa.
Joten sen suhteen enemmänkin tasapainoilen ja opettelen syömään sopivasti tässä.
On se myönnettävä että vaikka Slankan pirtelöt ovatkin parempia kuin Cambridgen joihin en palaa muutenkaan enää, niin kyllä ne niin makeita on että ällöttää.
Sen lisäksi pitäis alkaa kunnolla tapahtumaan jotain eli pitää tiukkaa linjaa tässä jos vielä mielii kiloja saada alas.
Enkä kuitenkaan tule olemaan pirtelöillä loppuelämääni niin kyllä pitäis alkaa jotain muuta muutosta tulemaan että paino pysyy ohjaksissa.
Opeteltava tosiaankin kuuntelemaan omaa kehoaan ja vatsansa tuntemuksia, mitä seuraa minkäkinlaisesta ruokailusta.
Aion alkaa vähitellen tässä sumplimaan ruokavaliota jossa säästää jatkossa pirtelöiden hinnan.
Olen sitä Maanantaisoturin dieettiä lukenut ja ideana ihan ookoo sinänsä sekin, mutta kysymys kuuluu että haluaako niin tiukasti noudattaa yleensä mitään ruokavaliota kunhan saa sen ravinnon mitä tarvitsee?
Ja että voin hyvin, en liho enää....Millaisilla ratkaisuilla ja tyylinmuutoksilla pääsen tähän?
Tässä tullee jäämään kesän aikana nuo pirtelöt pois, se onkin myös budjettikysymys.
Voin pitää paussia ja tilata niitä sitten taas jossain vaiheessa mikäli tarvitsee.

Varpu Tavi ja Kukka Laakso ovat kuitenkin tuollaisia kituiluja vastaan vankasti ja onhan se niin ettei niillä voi jatkuvasti olla ja on mahdollista syödä tasapainoisesti sekä niin että voi hyvin.
Ja riittävillä kaloreilla, joskaan ei yhtään ylimääräisilläkään ja rasvaakaan kaihtamatta (joskaan sillä läträilemättä vaan paremminkin oikeilla valinnoilla).
Tunnustan etten voisi olla 100% maanantaisoturi ehkä jatkuvasti, mutta pänttäilen tuosta kirjasta mitkä olisivat parhaita valintoja otttaen huomioon myös kilpirauhasenvajaatoimintani.
Hyviä vinkkejä kirja onkin täynnä. Luomu sitä ja luomu tätä.
Jos vain budjetti kestää ja olisi lähitiloja joilta saisi vielä vapaan kanan lihaa ja laiduntavan naudankin lihaa, joka olisi parhainta ravintoa oikeanlaisen omegarasvahappojen suhteen takia.
Pitää päntätä tuota lisää.

Kyllä, en voi enkä pysty ikuisesti noita pirtelöitä syömään, taas tulee korvista ulos joka sortti. Ihmettelen miksi niiden on oltava niin makeita myös. Ei ollut edes Cambridgen pirtelöt noin makeita.
Mutta se makeus niissä taitaa eniten äklöttää.
Cambridgesta puheenollen, eipä ole se valmentaja pirauttanut vielä kuten lupasi tekevänsä toukokuussa...pieni huomio asialle. Vielä on toki toukokuuta jäljellä joten katsotaan kuinkas käy.
Ei sillä että olisin kaivannut mutta epäilen tuleeko sitä lainkaan.

Sen sijaan tässä tosiaan täytyisi alkaa jo itse hiffata miten tässä söisi ja kuinka todella kykenisin olemaan makeaa syömättä oikeasti.
Jännittävä matka sekin, mutta jostain sen on lähdettävä, vähitellen.

Jatkoa seuraa taasen

Nyt on ollut pieni tuumaustauko tässä, risteilyä ja kekkeriä.
Risteilyllä oli meillä torstaina illallinen tai mikä päivällinen noutopöydästä. Tokihan sitten alkupaloja piti syödä eikä millään kohtuudella.
Kun oli jälkiruuan aika, niin siinä kohtaa tökkäsi mahan kohdalla että ei enempää tai ylös tulee ja sukkelasti. Raja täyttyi.

Samoin on mielialat menneet ylös ja alas tässä, menkat alkaneet ja veetuttanut mikä tahansa asia.
Onneks toisaalta risteily tuli tuohon väliin, muuten olisin kai hajonnut.
Jo keskiviikko-iltana tunteet riepotteli kerrassaan mua. Hormonit siis hyppi ja huolella.
Tuntui mahdottomalta tuo ensimmäinen "naisten päivä".
En muista että olisin yleensä kärsinyt noin voimakkaista pms-oireista kuin nyt.
Ehkä tuo 6 päivän rankka työputki oli omiaan ryydittämään mielialat siihen suuntaan.
Kyllä tässä kieltämättä taas miettii että onko sittenkään oikealla alalla...
Pitäiskö vaan suosiolla hakeutua jonkin sortin kosmetologi-koulutukseen tai mihin tahansa muuhun työhön. Kai mä jotain muutakin osaisin tehdä kuin tätä "lähärin" hommaa?
Nyt on sellaiset ajat kuitenkin että pitäis yrittää pitää kiinni vakkaripaikastaan, vaikka tosin töitä voisi alalla riittää muuallakin.

Ruotsiin menosta välillä olen haaveillut vähän myös. Sekin olisi oma hommansa sinne lähteä tietämättä viihtyisikö siellä oikeasti itse jne. Olen kuullut juttuja aina jostain kuinka ruotsissa olisi paremmin huomioitu hoitajienkin työolot ja työssä jaksaminen. Aion varmaan oikeasti alkaa etsimään rekry-firmoja ja kuulostelemaan, mitkä olis mahikseni siellä.
Sekin plussa Ruotsissa on ettei taida eurot vaikuttaa talouteen kuten meillä. Toki varmasti Ruotsissa on miinus-puolensakin, mutta kiva olisi tietää kaikki.
Mä todella toivonkin ettei Ruotsi eikä Norjakaan lähtis euroihin ikinä. Siitä ei ole muuta ollut kuin harmia monen euromaan taloudelle.

Mulla varmaan alkaa olemaan tämmöinen neljänkympin kriisi, tarttis saada jotain muutosta elämään, oikeasti! Vielä voisi tehdä vaikka mitä, mielelläni siipiäni kokeilisin vaikka ulkomaillakin.
Laihdutuksesta on tullut asia tässä vaiheessa jota ei jaksa enää korostella pahemmin.
Todella tylsää lukea myös Slanka sluten groupissa et hei Slanka maxilla kuukausi ja -12 kg.
Hienoahan se on mutta mua ei hirveesti kosketa vaan. Takana kaukana on kun mä Cambridgella sain vastaavat tulokset eikä enää hetkauta.
Tuntuu nyt kuitenkin etten mä ikuisesti voi laihduttaa, jossain sen rajan on tultava vastaan.
Nyt olis opeteltava ennemmin syömistapoja kuin keskityttävä pelkkään laihdutukseen.
Mulle tuo hehkutus on jo sivuseikka, jos jollain tippuu 2-50 kg.
Luonnollisesti tässä vaiheessa enemmän kiinnostaa miten syödä jotta pysyn hoikkana.
Tosin mä en edelleenkään ole päässyt tavoitepainooni, mutta painonhallintaa tässä tavoitellaan kuitenkin.
Mä en enää ainakaan Cambridgen pirtelöihin uskalla koskea, kun tuli se juttu silloin talvella ja valmentaja jätti mut ilman minkäänlaista tukea kun lopetin pirtelöiden käytön ja ostamisen.
Piti muka joku lehtijuttukin tehdä musta mutta eipä taida tulla.
En aio myöskään miksikään laihdutusmannekiiniksi, en edustamaan Cambridgea tämän kokemuksen perusteella jonka siitä sain vaikka laihduinkin -25 kg parhaimmillaan.
Jotenkin tuo etiikkapuoli tökkii heillä kuitenkin.
Raukkamaista toimintaa, että jätetään tyhjän päälle.
Musta piti tehdä juttu lehteenkin mutta eipä taida tullakaan, tosin en sitä suorannaisesti halunnutkaan.

Nyt on niin, että monikaan entinen dissaajani ei mua tunnistaisi kadulla jos kävelen vastaan.
Sattui vähän veikeän oloinen tilanne, kun eräs entinen luokkakaveri ei ollut mua tunnistanut risteilyllä.
Hämmästys oli ollut suuri, kun oli hänelle kerrottu että se blondi olin minä.
"Ai onko se noin hyvännäköinen nykyään?" oli ollut kommentti. :)
Hahah!
Aina toisinaan menneisyyden haamut pomppivat edelleen eteeni...rumasta ankanpoikasesta tuli sittenkin joutsen, vai? ;)
En voi kehua alakouluaikojani auvoisiksi ajoiksi. En ollut luokan kaunotar ja mua kiusattiin rankastikin.
Olin ujo ja arka, en mitenkään siis kenenkään uhka ollut millään tavalla ja vaikea asia on mulle edelleenkin tämä menneisyys.
Se kulkee ns. "muistijälkenä" varmasti elämäni loppuun asti, traumana lapsuudesta.
Se ei unohdu ikinä, mitä jouduin kokemaan.
Se pomppaa aina uudelleen eteeni, se on kenties eräs perimmäisistä syistäni syömisongelmiinikin.
Vaikka se onkin siellä kaukana historiassani, en pysty unohtamaan sitä kokemustani, mitä on olla inhottu, sylkykuppi suorastaan.
Edelleenkin säpsähdän helposti ja olen asennoitunut itseeni sellaisena jo valmiiksi, ettei mua kuitenkaan hyväksytä. Tämän siitä sain loppuiäkseni riesakseni.
Olla valmiiksi jos varuillaan, mitä saan kuulla, varautunut dissaaviin kommentteihin ja syrjintään.
Se vaan ei ikinä unohdu. Ei koskaan.

Sekamelskaa ja haasteellinen viikonloppu

Pakko sanoa etten muista ihan hetkeen moista kiirettä ja hässäkkää töissä olleen kuten nyt viikonloppuna oli.

Sen lisäksi joka päivänä oli herkkuja tarjolla ja kukahan niitä napostelikaan? En mä ainakaan ;).

Kiirettä todella pitikin. Ylitöiksi venähti ja kovasti. 

Viimeyönäkin uni oli varsin pätkittäistä.

Tässä haaveilenkin juuri lähdöstä kohta lenkille ja suihkuun sen jälkeen sekä aikaisin nukkumaanmenosta.

Enää 2 päivää töitä ja sitten pikku reissu Ruotsiin edessä. :)

Mun piti kahvakuulaliikkeitä tehdä, pitää kokeilla jos vielä lenkin jälkeen jaksaa.

Joka päivä yritettävä vähän noita harjoituksia tehdä.

Sitähän varten sen kuulan ostinkin!

Maanantaisoturin dieettiä luen. Eli työn alla on edelleen. Pirtelöt alkaa olla lopussa ja meikä melkein paniikissa. 

Mietin hankkisinko kuitenkin niitä mutta toisaalta järki puhuu toista.

Paljon on pohdittavaa ja pureskeltavaa noissa jutuissa.

Myönnän edelleen pelkääväni että lihon taas, siksi tuntuu että oon ikuinen laihduttaja.

Pitäis kirjoitella Slanka-valmentajalle vissiin tässä myös.