Tänään oli taas tämmöinen päivä. =)
Okei, voin myöntää että olin aamusta vähän kiukkuinen. Mulla on näytön vastaanotto menossa myös huomenna viimeistä päivää. Kovin saa skarppina seurata ja kaivaa välillä tietoa oppilaasta irti.
Tuntuu aina vaan ettei milloinkaan riitä se tiedon määrä.
Pitäis alkaa täyttelemään sitten arviointilomaketta kohta.
Ei siinä mitään, on ollut hieno viikko opiskelijan kanssa, kerrankin sellainen opiskelija joka perustelee toimintansa oma-aloitteisesti.
Olen ilahtunut.
Vaikka luulin tarvitsevani nokkaunia niin ei tietoakaan. Mä kävin kaupassa, ostin ainekset karjalanpaistiin ja annoin palaa kun palasin kotiin. Koiran pesu lenkin jälkeen, kun sen karvat ottaa sit kaiken p-an tuolta tien pielistä.
Niin sitten pistin lihat uuteen lasipataan, porkkanat ja sipuli silpuiksi (ja ne sipulitkin oli melkein piloille menossa :( ), pippuria ja merisuolaa.
Eka paistoin reilu 30 min ohjeen mukaan 150 C:ssa, mutta toisaalla oli ohjeena jopa 200 C ja 175 C.
Mjaa...kun tuntui tuo alin mielettömän hitaalta, niin vähän nostin lämpöä.
Jos nyt tarkemmin ajattelee, olisi voinut tota alempaakin ehkä käyttää. Kesti todella kauan kun edes näytti liha alkavan kypsenemään.
Aavistuksen olisi osa lihasta voinut olla mureampaakin mutta kyllä kylliksi mureitakin paloja oli.
Maistelin enemmänkin sit lopulta tätä paistiani todeten että aika hyvin onnistunut, toisen kerran elämässäni kun tämän tein.
En todellakaan tiiä mikä on paistin rasvamäärä, mutta hyvää oli. Ja siihen vielä lanttu niin a vot!
Ens kerralla otan lanttua mukaan ehdottomasti!
Jestas et voi perinneruuat ollakin hyviä!
Ajattelin että saanhan mä nyt tätä jonkin verran syödä, mutta katotaan nyt mitä kalorilaskuri tähän tuumaa.
Mulla tuli vähän halu maistaa Fazerin sinistä edes palasen, päätin ostaa pikku patukan. Jotenkaan ei pelottanut koko asia että mä tästä repeisin syömään tms. että tää olis paha paikka mulle.
Ei mitään. Mä ostin ja söin sen ja se oli siinä. Enempää ei tehnyt mieli ja mietin että tässäkö tää nyt olikin, mikä elämys?
Toki tuli mieleen että sokrua oli sen verran että ehkä saattaa hiilarivarastot täyttyä. Mutta so what.
Kokeilin itseäni, kykenenkö hillitsemään itseäni ja niin kykenin.
Mieliteko ei ollut entistä tasoa enää. Harvoin enää tekee mieli repsuilla, päinvastoin.
Tämä oli se hetki kun halusin käytännössä kokeilla, mitä jos nyt sallin niin mitä siitä mahtaa seurata.
Ei ole sellaisia himoja että pakko saada sitä ja tätä.
Sellainen on muutos minussa.
Tiedän että on paljon tiukempia dieettiläisiä ja mä oon kyl pitänyt itseäni varsin tiukkana viime ajat.
Tulostakin on tullut.
Mutta en olisi uskonut, että oppisin hallitsemaan itseäni.
Toki mua arveluttaa, että jonain päivänä se voi olla edessäkin että täytyy taistella vanhoja tottumuksia vastaan, mutta jotenkaan se ei tunnut ylitsepääsemättömältä.
Mä oon ihmeellisesti oppinut tämän kieltäytymisen myötä asettamaan arvot uusiksi.
Ennen pääosa saattoi olla hyvällä ruualla ja mässäilyllä, mutta nyt on ihan eri meininki.
Huolestunut olisin jos olisin samanlainen kuin 2 kk sitten.
Mutta uskon nyt että mulla on toivoa onnistua ja pistää asiat järjestykseen.
Ja ruoka on muuttanut merkityksensä psyykkisessä mielessä.
Jo 2 kk:ssa. Mä en voi enää ajatella ruokaa samalla tavalla että ai kun nyt saisin herkutella mahan täyteen tuota ja tätä...nyt menee siihen tapaan että mitä mä jaksan eikä vatsa vedä paljoa.
Jos jollekin syöminen on elämässä niin tärkeätä, nauttikoon toki siitä, mutta minun kaltaiselle ihmiselle on mahdottomuus ajatella herkkuja niin kovin tärkeänä. Se on näkynyt vartalossani nämä 18 vuotta.
Tulee mieleen että niinhän tuntuvat hekin lihovan, jotka ovat joskus kenties olleet hoikkia. En tarkoita kaikkia. En toki voi sanoa kenenkään puolesta, mutta voiko olla että iän myötä vaan kertyy kilot helpommin ja olisi hyvä pitää huolta paremmin syömisestään.
Itselläni oli kierre pahimmillaan että harva se päivä oli jotain herkkua ja se näkyi budjetissakin...
Nyt jo minttu-suklaapirtelö ja appelsiini-suklaa ovat mulle ällönmakeita, joten otan niitä jatkossa entistä vähemmän. Samoin suklaapirtelö.
Laatta lähes lentää niiden takia.
Luulen että otan enemmän vaniljaa, mansikkaa ja banaania jatkossa. Vanilja on edelleen ihana aamukahvissa. <3
Myös mustikka sopii hyvin vaniljan ja banaanin kanssa sekä mansikkapirtelöön voi laittaa muitakin marjoja. Jäisenä, aah, tulee niin ihana smoothien tapainen.
Soisin toki että makuja olisi enemmänkin näissä, pahasta ei olisi sitrushedelmät eli sitruuna ja appelsiinikaan.
Sitruuna-jogurttipatukka on lempparini.
Jos huomenna saisin mentyä sinne CX WORXiin (kauheeta kun menee ihan huutamiseksi)...sit tiistaina jollen saa iltavuoroa itselleni olis rentoutumisen paikka. Eli pilatesta ja joogaa <3. Näillä mennään. Ehkä joku ilta ehdin ajoissa nukkumaankin tai päikyille...
Rakastan elämääni nyt enemmän kuin koskaan <3. =)
Okei, voin myöntää että olin aamusta vähän kiukkuinen. Mulla on näytön vastaanotto menossa myös huomenna viimeistä päivää. Kovin saa skarppina seurata ja kaivaa välillä tietoa oppilaasta irti.
Tuntuu aina vaan ettei milloinkaan riitä se tiedon määrä.
Pitäis alkaa täyttelemään sitten arviointilomaketta kohta.
Ei siinä mitään, on ollut hieno viikko opiskelijan kanssa, kerrankin sellainen opiskelija joka perustelee toimintansa oma-aloitteisesti.
Olen ilahtunut.
Vaikka luulin tarvitsevani nokkaunia niin ei tietoakaan. Mä kävin kaupassa, ostin ainekset karjalanpaistiin ja annoin palaa kun palasin kotiin. Koiran pesu lenkin jälkeen, kun sen karvat ottaa sit kaiken p-an tuolta tien pielistä.
Niin sitten pistin lihat uuteen lasipataan, porkkanat ja sipuli silpuiksi (ja ne sipulitkin oli melkein piloille menossa :( ), pippuria ja merisuolaa.
Eka paistoin reilu 30 min ohjeen mukaan 150 C:ssa, mutta toisaalla oli ohjeena jopa 200 C ja 175 C.
Mjaa...kun tuntui tuo alin mielettömän hitaalta, niin vähän nostin lämpöä.
Jos nyt tarkemmin ajattelee, olisi voinut tota alempaakin ehkä käyttää. Kesti todella kauan kun edes näytti liha alkavan kypsenemään.
Aavistuksen olisi osa lihasta voinut olla mureampaakin mutta kyllä kylliksi mureitakin paloja oli.
Maistelin enemmänkin sit lopulta tätä paistiani todeten että aika hyvin onnistunut, toisen kerran elämässäni kun tämän tein.
En todellakaan tiiä mikä on paistin rasvamäärä, mutta hyvää oli. Ja siihen vielä lanttu niin a vot!
Ens kerralla otan lanttua mukaan ehdottomasti!
Jestas et voi perinneruuat ollakin hyviä!
Ajattelin että saanhan mä nyt tätä jonkin verran syödä, mutta katotaan nyt mitä kalorilaskuri tähän tuumaa.
Mulla tuli vähän halu maistaa Fazerin sinistä edes palasen, päätin ostaa pikku patukan. Jotenkaan ei pelottanut koko asia että mä tästä repeisin syömään tms. että tää olis paha paikka mulle.
Ei mitään. Mä ostin ja söin sen ja se oli siinä. Enempää ei tehnyt mieli ja mietin että tässäkö tää nyt olikin, mikä elämys?
Toki tuli mieleen että sokrua oli sen verran että ehkä saattaa hiilarivarastot täyttyä. Mutta so what.
Kokeilin itseäni, kykenenkö hillitsemään itseäni ja niin kykenin.
Mieliteko ei ollut entistä tasoa enää. Harvoin enää tekee mieli repsuilla, päinvastoin.
Tämä oli se hetki kun halusin käytännössä kokeilla, mitä jos nyt sallin niin mitä siitä mahtaa seurata.
Ei ole sellaisia himoja että pakko saada sitä ja tätä.
Sellainen on muutos minussa.
Tiedän että on paljon tiukempia dieettiläisiä ja mä oon kyl pitänyt itseäni varsin tiukkana viime ajat.
Tulostakin on tullut.
Mutta en olisi uskonut, että oppisin hallitsemaan itseäni.
Toki mua arveluttaa, että jonain päivänä se voi olla edessäkin että täytyy taistella vanhoja tottumuksia vastaan, mutta jotenkaan se ei tunnut ylitsepääsemättömältä.
Mä oon ihmeellisesti oppinut tämän kieltäytymisen myötä asettamaan arvot uusiksi.
Ennen pääosa saattoi olla hyvällä ruualla ja mässäilyllä, mutta nyt on ihan eri meininki.
Huolestunut olisin jos olisin samanlainen kuin 2 kk sitten.
Mutta uskon nyt että mulla on toivoa onnistua ja pistää asiat järjestykseen.
Ja ruoka on muuttanut merkityksensä psyykkisessä mielessä.
Jo 2 kk:ssa. Mä en voi enää ajatella ruokaa samalla tavalla että ai kun nyt saisin herkutella mahan täyteen tuota ja tätä...nyt menee siihen tapaan että mitä mä jaksan eikä vatsa vedä paljoa.
Jos jollekin syöminen on elämässä niin tärkeätä, nauttikoon toki siitä, mutta minun kaltaiselle ihmiselle on mahdottomuus ajatella herkkuja niin kovin tärkeänä. Se on näkynyt vartalossani nämä 18 vuotta.
Tulee mieleen että niinhän tuntuvat hekin lihovan, jotka ovat joskus kenties olleet hoikkia. En tarkoita kaikkia. En toki voi sanoa kenenkään puolesta, mutta voiko olla että iän myötä vaan kertyy kilot helpommin ja olisi hyvä pitää huolta paremmin syömisestään.
Itselläni oli kierre pahimmillaan että harva se päivä oli jotain herkkua ja se näkyi budjetissakin...
Nyt jo minttu-suklaapirtelö ja appelsiini-suklaa ovat mulle ällönmakeita, joten otan niitä jatkossa entistä vähemmän. Samoin suklaapirtelö.
Laatta lähes lentää niiden takia.
Luulen että otan enemmän vaniljaa, mansikkaa ja banaania jatkossa. Vanilja on edelleen ihana aamukahvissa. <3
Myös mustikka sopii hyvin vaniljan ja banaanin kanssa sekä mansikkapirtelöön voi laittaa muitakin marjoja. Jäisenä, aah, tulee niin ihana smoothien tapainen.
Soisin toki että makuja olisi enemmänkin näissä, pahasta ei olisi sitrushedelmät eli sitruuna ja appelsiinikaan.
Sitruuna-jogurttipatukka on lempparini.
Jos huomenna saisin mentyä sinne CX WORXiin (kauheeta kun menee ihan huutamiseksi)...sit tiistaina jollen saa iltavuoroa itselleni olis rentoutumisen paikka. Eli pilatesta ja joogaa <3. Näillä mennään. Ehkä joku ilta ehdin ajoissa nukkumaankin tai päikyille...
Rakastan elämääni nyt enemmän kuin koskaan <3. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti