No jos nyt vihdoin ja viimein sain rauhoituttua. Ei ollut töissä tarjolla mitään herkkuja, onnekseni.
Pitää tää sokrukoukku nyt saada katkaistua kerrasta.
Se on mulla näemmä paha paikka, vaikka mieli ei tekisi niin silti alkaa tekemään makeata mieli jos yhtään antaa periksi eikä silloin auta enää mikään.
Alan tajuta paremmin sitä että sokerikoukku on todellinen koukku todellakin.
Sitä kandee vältellä ja sen kaa saa aina taistella jos siihen narahtaa...ei voi mitään. Tekee mieleni vaan nostaa kädet sen suhteen pystyyn että meikäläinen on perso makealle ja hiilarihötölle.
Se vaan menee näin. Halusin tai en, sillä ei oo merkitystä.
Pullahiiri mikä hiiri.
Ei pidä toisin sanoen juuri edes koskea jos joku alkaa himottaa.
Mulla on armoton työputki taas, eli 5 päivää töitä. 3/5 jo mennyt, 2 edessä.
Loman toive alkaa jo vilistä silmissäni...kaipuu tai muu semmoinen.
Selkeästi. Ja kaamos painaa päälle. En uskonut joskus mutta kyllä mä väsyn kun hämäryys laskeutuu.
Melatoniinit jyllää ja täysillä. En harrasta pimeässä oleskelua kuten veljeni ex-vaimonsa kanssa usein tekivät mm. kun kävin heillä.
Mulla on hämyisää usein täällä, en välitä kirkkaita valoja pitää. Kirkasvalolamppu vois silti olla hyväkin kokeilla edes.
On tullut ilmiselvästi se aika kun ihmiset jo tuntuvat huolestuvan ja toppuuttelevat että älä enää laihduta tai älä laihduta liikaa.
Omahan asiani se on, että aion laihduttaa n. 10 kg tästä alaspäin vielä.
En välitä moisista höpinöistä. Eräskin tuttu laihdutti -30 kg mikä oli todella iso muutos hänen kohdallaan. Hänen suhteen heräsi myös varmaan ihmisillä huoli kuten mullakin, että onko joku anoreksia iskenyt samalla.
Itsekään en toki halua olla niin laiha että kylkiluut näkyisi jne. mutta kyllä se vaatii todella paljon sinnittelyä pitää kilot alhaalla, hoikassa painossa saati normaalimmassakin.
Otan esimerkiksi erään pop-ikonin Lady Gagan.
Hän on antanut julkisuuteen raportteja välillä rankoistakin dieeteistä mutta ihan kuin olisin lukenut hänenkin käyttäneen Cambridgea mahdollisesti.
Hänhän lihoi viimesyksynä kiertueella 5-10 kg ja laihdutti ne kyllä pois. Heti lööpit huusivat kuinka Lady Gaga on lihonut.
Hän on vaan niitä ihmisiä joka myöskin joutuu sinnittelemään hoikkuutensa eteen vaikka se helpolta näyttäisi.
Victoria Beckham puolestaan on lähes jo anorektikko. Ikuisesti dieetillä joskus tulee tunne.
Hänkään ei ole niitä ihmisiä, joilla hoikkuus olisi myötäsyntyistä vaan kovan työn alla.
Tiedän ihmisiä jotka eivät tee työtä hoikkuutensa eteen pahemmin, mutta eivät he syöppöjäkään ole mutta he hallitsevat jotenkin sen syömisensä luontevasti ja tuskin koskaan ovat ylipainossa olleet, ainakaan niin että olisi tarvinnut erikseen laihduttaa raskauden jälkeen.
Mulle tähän painoon pääseminen ylipäätään on ollut homma ja vielä olisi jonkin verran pudotettavaa, johon tarttee vielä ottaa aikaa ja suunnittelua.
Sekä sinnittelyä.
Se mikä on huonointa dieeteissä yleensä, on että opit toki syömään vähemmän, mutta jos pitkään korvaat ateriasi korvikkeilla, on niistäkin päästävä ja opeteltava syömään oikeata ruokaa oikeilla annoksilla.
Siinäpä sitä haastetta onkin ja suuri tarve neuvonnalle ja ohjaukselle.
Odotankin jännityksellä aikaa, kun menen jo 1200 kcal ja 1500 kcal päivässä. Siihen pitäisi periaatteessa nyt jo alkaa orientoitumaan että jonain päivänä et enää käytäkään ateriankorvikkeita, tosin mä kuulin että niitä voi edelleenkin hankkia normaalipainossa. Niin tekisinkin koska mulla on suosikkini näissäkin, kuten sitruuna-jogurttipatukka.
Sillä aloitin poikkeuksellisesti tänään päiväni kahvin kera.
Hyvin sillä sitten jaksoinkin aamukahville asti vaikka 2 tunnin päästä pieni hiuko tuntui mukamas.
Siinä on kuitenkin jotain 184 kcal energiaa ja niitä vitamiineja sekä hivenaineita.
Varauduin mahdollisiin repsuihin ottamalla mukaan minttu-suklaapatukan laukkuun mukaan.
Sanoi valmentaja että silläkin voin joskus aina korvata jonkun aterian.
Mutta rakastan tätä makua yli kaiken. On se kyllä aika makeakin ja maistuvin kaikista noista patukoista.
Pähkinä on se kaikkein mauttomin sitten taas.
Kerroinkohan täällä blogissa mitä kokoa viimeaikoina työpukuni on ollut, nyt se on ainakin kyllä jo S-kokoa ja housuista 36 koko on istuvin, mutta kelpuutan myös M-koon paremman puutteessa sekä 38:n. Tosin 38 on sen verran jo väljä että ne ei pysy kunnolla päällä vaan valuvat.
Käytin suurimmillani kokoa 42 niissä housuissa, en oo varma oliko peräti 44 joskus myös.
Farkuissa olin kokoa 46 oikeastaan vielä alkukesästä ja oli hiton vaikeata löytää tavallisista vaatekaupoista niitä kokoja. Isojen tyttöjen kaupassa olin ihme kyllä pienemmästä päästä.
Ostin laihdutuksen alkaessa kokoja 44 ja kai 46, jotka n. 1 kk jälkeen jäivät aivan liian suuriksi mulle.
Nyt olen siivonnut komerosta paljon pois vanhoja rättejä jotka muutenkin ovat jääneet käyttämättömiksi.
Mietin että turha näitä on säilöä sen varalta jos joskus taas lihon. Siihen ei saisi antaa edes mahista.
Enkä tod.näk. haluaisi enää noita rättejä päälläni kantaa.
Ovat kyllä niin out of season mun kohdalla.
Nyt vielä pitäis sovitella joitakin mekkoja ja niille katsoa uusi paikka. Säästän vielä joitakin vaatteita mitä isona pidin, ihan nähdäkseni miltä näyttävät nyt päällä ja sit vielä normaalipainossakin.
Ihmiset nyt luulevat muuten mun olevan normaalipainossa jostain syystä! Näin oletan reaktioista päätellen!
Tällä hetkellä kaupassa housujeni koko on jo 40, mutta toivottavasti se siitä vielä pienenee. :)
Ainakin näin KappAhlissa.
Turha oli mitään 38:a yrittää jalkaan vetää.
Töissä olikin nyt parahiksi taas kyselylomake että kuka tarvitsee minkäkin kokoista työpukua.
Viimeks laitoin L molempiin, nyt tuli S!
Sellaisia iloja. Ja löysin kuin löysinkin ihanan mustan vartalonmyötäisen pitsimekon pikkujouluihin.
Ja pitihän metallinhohtoinen toppikin hankkia...Koko mekossa oli 40/42, pienempää oli turha edes haaveilla. Topin koko olikin sit 36/38. :) JEE!!!
Näissä tunnelmissa siirrynkin kokeilemaan mekkojani ja toppeja, raakkaamaan niitä sitten...mikä jää ja mikä lähtee pois.
Pitää tää sokrukoukku nyt saada katkaistua kerrasta.
Se on mulla näemmä paha paikka, vaikka mieli ei tekisi niin silti alkaa tekemään makeata mieli jos yhtään antaa periksi eikä silloin auta enää mikään.
Alan tajuta paremmin sitä että sokerikoukku on todellinen koukku todellakin.
Sitä kandee vältellä ja sen kaa saa aina taistella jos siihen narahtaa...ei voi mitään. Tekee mieleni vaan nostaa kädet sen suhteen pystyyn että meikäläinen on perso makealle ja hiilarihötölle.
Se vaan menee näin. Halusin tai en, sillä ei oo merkitystä.
Pullahiiri mikä hiiri.
Ei pidä toisin sanoen juuri edes koskea jos joku alkaa himottaa.
Mulla on armoton työputki taas, eli 5 päivää töitä. 3/5 jo mennyt, 2 edessä.
Loman toive alkaa jo vilistä silmissäni...kaipuu tai muu semmoinen.
Selkeästi. Ja kaamos painaa päälle. En uskonut joskus mutta kyllä mä väsyn kun hämäryys laskeutuu.
Melatoniinit jyllää ja täysillä. En harrasta pimeässä oleskelua kuten veljeni ex-vaimonsa kanssa usein tekivät mm. kun kävin heillä.
Mulla on hämyisää usein täällä, en välitä kirkkaita valoja pitää. Kirkasvalolamppu vois silti olla hyväkin kokeilla edes.
On tullut ilmiselvästi se aika kun ihmiset jo tuntuvat huolestuvan ja toppuuttelevat että älä enää laihduta tai älä laihduta liikaa.
Omahan asiani se on, että aion laihduttaa n. 10 kg tästä alaspäin vielä.
En välitä moisista höpinöistä. Eräskin tuttu laihdutti -30 kg mikä oli todella iso muutos hänen kohdallaan. Hänen suhteen heräsi myös varmaan ihmisillä huoli kuten mullakin, että onko joku anoreksia iskenyt samalla.
Itsekään en toki halua olla niin laiha että kylkiluut näkyisi jne. mutta kyllä se vaatii todella paljon sinnittelyä pitää kilot alhaalla, hoikassa painossa saati normaalimmassakin.
Otan esimerkiksi erään pop-ikonin Lady Gagan.
Hän on antanut julkisuuteen raportteja välillä rankoistakin dieeteistä mutta ihan kuin olisin lukenut hänenkin käyttäneen Cambridgea mahdollisesti.
Hänhän lihoi viimesyksynä kiertueella 5-10 kg ja laihdutti ne kyllä pois. Heti lööpit huusivat kuinka Lady Gaga on lihonut.
Hän on vaan niitä ihmisiä joka myöskin joutuu sinnittelemään hoikkuutensa eteen vaikka se helpolta näyttäisi.
Victoria Beckham puolestaan on lähes jo anorektikko. Ikuisesti dieetillä joskus tulee tunne.
Hänkään ei ole niitä ihmisiä, joilla hoikkuus olisi myötäsyntyistä vaan kovan työn alla.
Tiedän ihmisiä jotka eivät tee työtä hoikkuutensa eteen pahemmin, mutta eivät he syöppöjäkään ole mutta he hallitsevat jotenkin sen syömisensä luontevasti ja tuskin koskaan ovat ylipainossa olleet, ainakaan niin että olisi tarvinnut erikseen laihduttaa raskauden jälkeen.
Mulle tähän painoon pääseminen ylipäätään on ollut homma ja vielä olisi jonkin verran pudotettavaa, johon tarttee vielä ottaa aikaa ja suunnittelua.
Sekä sinnittelyä.
Se mikä on huonointa dieeteissä yleensä, on että opit toki syömään vähemmän, mutta jos pitkään korvaat ateriasi korvikkeilla, on niistäkin päästävä ja opeteltava syömään oikeata ruokaa oikeilla annoksilla.
Siinäpä sitä haastetta onkin ja suuri tarve neuvonnalle ja ohjaukselle.
Odotankin jännityksellä aikaa, kun menen jo 1200 kcal ja 1500 kcal päivässä. Siihen pitäisi periaatteessa nyt jo alkaa orientoitumaan että jonain päivänä et enää käytäkään ateriankorvikkeita, tosin mä kuulin että niitä voi edelleenkin hankkia normaalipainossa. Niin tekisinkin koska mulla on suosikkini näissäkin, kuten sitruuna-jogurttipatukka.
Sillä aloitin poikkeuksellisesti tänään päiväni kahvin kera.
Hyvin sillä sitten jaksoinkin aamukahville asti vaikka 2 tunnin päästä pieni hiuko tuntui mukamas.
Siinä on kuitenkin jotain 184 kcal energiaa ja niitä vitamiineja sekä hivenaineita.
Varauduin mahdollisiin repsuihin ottamalla mukaan minttu-suklaapatukan laukkuun mukaan.
Sanoi valmentaja että silläkin voin joskus aina korvata jonkun aterian.
Mutta rakastan tätä makua yli kaiken. On se kyllä aika makeakin ja maistuvin kaikista noista patukoista.
Pähkinä on se kaikkein mauttomin sitten taas.
Kerroinkohan täällä blogissa mitä kokoa viimeaikoina työpukuni on ollut, nyt se on ainakin kyllä jo S-kokoa ja housuista 36 koko on istuvin, mutta kelpuutan myös M-koon paremman puutteessa sekä 38:n. Tosin 38 on sen verran jo väljä että ne ei pysy kunnolla päällä vaan valuvat.
Käytin suurimmillani kokoa 42 niissä housuissa, en oo varma oliko peräti 44 joskus myös.
Farkuissa olin kokoa 46 oikeastaan vielä alkukesästä ja oli hiton vaikeata löytää tavallisista vaatekaupoista niitä kokoja. Isojen tyttöjen kaupassa olin ihme kyllä pienemmästä päästä.
Ostin laihdutuksen alkaessa kokoja 44 ja kai 46, jotka n. 1 kk jälkeen jäivät aivan liian suuriksi mulle.
Nyt olen siivonnut komerosta paljon pois vanhoja rättejä jotka muutenkin ovat jääneet käyttämättömiksi.
Mietin että turha näitä on säilöä sen varalta jos joskus taas lihon. Siihen ei saisi antaa edes mahista.
Enkä tod.näk. haluaisi enää noita rättejä päälläni kantaa.
Ovat kyllä niin out of season mun kohdalla.
Nyt vielä pitäis sovitella joitakin mekkoja ja niille katsoa uusi paikka. Säästän vielä joitakin vaatteita mitä isona pidin, ihan nähdäkseni miltä näyttävät nyt päällä ja sit vielä normaalipainossakin.
Ihmiset nyt luulevat muuten mun olevan normaalipainossa jostain syystä! Näin oletan reaktioista päätellen!
Tällä hetkellä kaupassa housujeni koko on jo 40, mutta toivottavasti se siitä vielä pienenee. :)
Ainakin näin KappAhlissa.
Turha oli mitään 38:a yrittää jalkaan vetää.
Töissä olikin nyt parahiksi taas kyselylomake että kuka tarvitsee minkäkin kokoista työpukua.
Viimeks laitoin L molempiin, nyt tuli S!
Sellaisia iloja. Ja löysin kuin löysinkin ihanan mustan vartalonmyötäisen pitsimekon pikkujouluihin.
Ja pitihän metallinhohtoinen toppikin hankkia...Koko mekossa oli 40/42, pienempää oli turha edes haaveilla. Topin koko olikin sit 36/38. :) JEE!!!
Näissä tunnelmissa siirrynkin kokeilemaan mekkojani ja toppeja, raakkaamaan niitä sitten...mikä jää ja mikä lähtee pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti