Varmasti monenkin mielestä teen itselleni palveluksen kun luovun "kituilusta" vähitellen eli ei siis vähillä energioilla mennä enää.
Olen summassa lisännyt energiat jonnekin 1400-1500 kcal tuntumaan, en ole toki laskenut mutta päätellyt oppimani mukaan näin.
Motivaatio on korkealla, paino vaa'alla laskusuunnassa pikkuhiljaa kans.
Kuulen vieläkin kommentteja kun olen niin "hoikka" ja ihmettelyä siitä.
Totuushan on se että mulla on vielä vähän ylipainoa, jopa semmoinen noin 5 kg voisi laittaa mut vahvasti normaalipainoon tai edes sitäkään tarvitsisi.
Painoindeksini on siis 26,6 eli lievä lihavuus olisi.
Tavoitteena olisi siis päästä eka sinne 70 kiloon tässä ja siitä sitten vielä ehkä -5 kg pois.
Ja nyt mennään jo sitten runsaammalla energialla ja ruokailurytmit niin että tosiaankin jaksaa.
Ettei ole nälkä vähän päästä.
Jaksaa treenatakin jne.
Eilen olin uuden cx worx -ohjelman lanseerauksessa omalla kuntoklubillani mukana ja huh huh, täytyy sanoa että olis jopa koventunut ohjelma edellisestä, tää 15 on rankka yhtä lailla vuorikiipeilyineen ja lankkuiluineen. Täytyy sanoa että ON kova reeni!
Onneks se kestää vain 30 minsaa, enempää ei tota jaksaisikaan!
On hyvä saada silleen sopivasti energiaa ettei maksakaan sanois "poks" ja arvot taas nousisi.
Pelkään sitä oikeasti, mä niin vaan toivon että mun draivini pitää taas ja pystyn kontrolloimaan niin tunne-elämääni kuin syömistänikin.
Eilen oli taas kovaa käsittelyä tunnemaailmoideni kanssa, mm. sen asian kanssa taistelin että kun aina olen negatiivinen asioiden suhteen, niin voisinko kääntää positiivisiksi ja olla kiitollinen siitä mitä mulla on ja hyväksyttävä tosiasiat, ja se etten katkeroidu siitä mitä mulla ei ole?
Ja sekin on tosiasia, että sinkkuna on yksinäinen vaikka olis kamuja. Ei vaan useampi ihminen ymmärrä sinkkuutta eikä ehkä sitäkään miksi olen sinkku.
Mulla on kamuja mutta harvempi haluaa olla usein tekemisissä tai edes kerkeää.
Perheet ja muu elämä vie aikaa. Sitten ei jaksa eikä kerkeä jollekin sinkkukaverille aina ratketa kuuntelijaksi ja seuraksi.
Varmaan monikin kamuistakin toivoisi että mulla olis mies ja perhe, vaikkeivät sitä mulle sano.
Mutta ei se niin vain tapahdu. Ei rakkaus synny väkisin eikä intohimo johonkin.
Se tulee jos on tullakseen ja mun epäonnekseni se tapahtuu väärien tyyppien kanssa...
Mietin tuossa että miksi mä murehdin ja kiukuttelen siitä mitä mulla ei ole?
Miksen mä sitten vaan tyydy siihen mitä mulla on ja on koko maailma avoinna erilaisia juttuja...
Jos joku näkee asiaksensa moittia osaani, vois tulla suoraan sitten sanomaan.
En tiedä tosin vaan arvelen, että on ihmisiä ketkä pitää mua jotenkin kai sellaisena säälittävänä tapauksena...
Tosiasia vaan on se että mä olen sinkku ja yksinäinen. Mutta en halua olla masentunut ja suruuni syövä enää. Haluan elää ainutlaatuisen elämäni kuten elän. Haluan oppia positiiviseksi ja löytää iloja elämästäni ja tarvittaessa lähteä vaikka minne olematta kovin järkevä.
Pääasia on että olen itse tyytyväinen ja onnellinen. Eikös?
Olen summassa lisännyt energiat jonnekin 1400-1500 kcal tuntumaan, en ole toki laskenut mutta päätellyt oppimani mukaan näin.
Motivaatio on korkealla, paino vaa'alla laskusuunnassa pikkuhiljaa kans.
Kuulen vieläkin kommentteja kun olen niin "hoikka" ja ihmettelyä siitä.
Totuushan on se että mulla on vielä vähän ylipainoa, jopa semmoinen noin 5 kg voisi laittaa mut vahvasti normaalipainoon tai edes sitäkään tarvitsisi.
Painoindeksini on siis 26,6 eli lievä lihavuus olisi.
Tavoitteena olisi siis päästä eka sinne 70 kiloon tässä ja siitä sitten vielä ehkä -5 kg pois.
Ja nyt mennään jo sitten runsaammalla energialla ja ruokailurytmit niin että tosiaankin jaksaa.
Ettei ole nälkä vähän päästä.
Jaksaa treenatakin jne.
Eilen olin uuden cx worx -ohjelman lanseerauksessa omalla kuntoklubillani mukana ja huh huh, täytyy sanoa että olis jopa koventunut ohjelma edellisestä, tää 15 on rankka yhtä lailla vuorikiipeilyineen ja lankkuiluineen. Täytyy sanoa että ON kova reeni!
Onneks se kestää vain 30 minsaa, enempää ei tota jaksaisikaan!
On hyvä saada silleen sopivasti energiaa ettei maksakaan sanois "poks" ja arvot taas nousisi.
Pelkään sitä oikeasti, mä niin vaan toivon että mun draivini pitää taas ja pystyn kontrolloimaan niin tunne-elämääni kuin syömistänikin.
Eilen oli taas kovaa käsittelyä tunnemaailmoideni kanssa, mm. sen asian kanssa taistelin että kun aina olen negatiivinen asioiden suhteen, niin voisinko kääntää positiivisiksi ja olla kiitollinen siitä mitä mulla on ja hyväksyttävä tosiasiat, ja se etten katkeroidu siitä mitä mulla ei ole?
Ja sekin on tosiasia, että sinkkuna on yksinäinen vaikka olis kamuja. Ei vaan useampi ihminen ymmärrä sinkkuutta eikä ehkä sitäkään miksi olen sinkku.
Mulla on kamuja mutta harvempi haluaa olla usein tekemisissä tai edes kerkeää.
Perheet ja muu elämä vie aikaa. Sitten ei jaksa eikä kerkeä jollekin sinkkukaverille aina ratketa kuuntelijaksi ja seuraksi.
Varmaan monikin kamuistakin toivoisi että mulla olis mies ja perhe, vaikkeivät sitä mulle sano.
Mutta ei se niin vain tapahdu. Ei rakkaus synny väkisin eikä intohimo johonkin.
Se tulee jos on tullakseen ja mun epäonnekseni se tapahtuu väärien tyyppien kanssa...
Mietin tuossa että miksi mä murehdin ja kiukuttelen siitä mitä mulla ei ole?
Miksen mä sitten vaan tyydy siihen mitä mulla on ja on koko maailma avoinna erilaisia juttuja...
Jos joku näkee asiaksensa moittia osaani, vois tulla suoraan sitten sanomaan.
En tiedä tosin vaan arvelen, että on ihmisiä ketkä pitää mua jotenkin kai sellaisena säälittävänä tapauksena...
Tosiasia vaan on se että mä olen sinkku ja yksinäinen. Mutta en halua olla masentunut ja suruuni syövä enää. Haluan elää ainutlaatuisen elämäni kuten elän. Haluan oppia positiiviseksi ja löytää iloja elämästäni ja tarvittaessa lähteä vaikka minne olematta kovin järkevä.
Pääasia on että olen itse tyytyväinen ja onnellinen. Eikös?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti